Väiskin kotisivut - Esittelyni

Esittelyni

V niin kuin Väiski.
V niin kuin Väiski.

Puhelimessa
Puhelimessa.

Korkealla.
Joku on joskus sanonut että elämässä pitää pyrkiä korkealle. Oma ennätykseni on 3842 metriä merenpinnan yläpuolella Aiguille du Midillä Ranskassa tammikuussa 2006.

Terve. Nimeni on Väinö Savela. Yleensä minua kutsutaan Väiskiksi. Olen syntynyt heinäkuussa 1980. Asun Jokelassa, joka on 5000:n asukkaan metropoli noin 50 km:n päässä Helsingistä. Toinen majapaikka löytyy lappeen Rannasta, jossa opiskelen LTY:ssa sulautettujen ohjausjärjestelmien DI:ksi.

Kilpikonnan lenkkeilyttämisen lisäksi harrastuksiini kuuluvat rautatiet ja pienoisrautatiet. Ai että mitäkö tuo omituiselta kuulostava harrastus pitää sisällään? Ensinnäkin Jokelan kodissa on yksi huone täynnä pienoisrautatietä ja viereisen olohuoneen kaksi seinänvierustaakin olen jo kiskoillani vallannut. Näillä sivuilla on myös esittely radastani.

Pienten junien lisäksi olen tekemisissä esikuvienkin kanssa. Olin kyydissä ensimmäisessä Pendolinossa 27.11.1995 Turusta klo. 6.35. Myös uuden 2-kerroksisen IC-vaunun kyydissä olin ensimmäisenä päivänä, 2.7.1998. Viime aikona on tullut matkusteltua paljon Euroopassa. Olen suuri suurnopeusjunien ystävä, mikä onkaan hienompaa kuin nauttia tasaisesta kyydistä 300 km/h kiitävässä TGV Thalyksessä ja katsoa moottoritiellä matelevia autoja... Olen matkustanut myös esimerkiksi kaikilla TGV- ja ICE-tyypeillä, Eurostarilla, AVE:lla, Italian nopeilla junilla... Toisaalta mukavaa vaihtelua nopeuteen tuovat esimerkiksi Sveitsin upeat vuoristomaisemat.
Näiltä sivuilta taitaa myös käydä ilmi, että olen joskus jokusen kuvankin jostain junasta ottanut... Junien lisäksi olen hitusen kiinnostunut myös laivoista.

Ehkäpä haluat tietää minusta jotain muutakin, tai jollet niin olet jo jollain toisella huomattavan paljon mielenkiintoisemmalla sivulla...

Televisiota ei tule hirveästi katsottua, mutta jonkin verran kuitenkin. Sarjoista katson esimerkiksi Simpsoneita, Miehen puolikkaita, Kotikatua ja myönnettäköön että Salkkareitakin... Iltaisin tulee monesti katsottua loistava Late Night with Conan O´Brien, joka tosin on myrkkyä aamuluennoille... Uutisia seuraan nykyään lähinnä netistä.

Radiotakin tulee kuunneltua aika paljon. Yleensä kuuntelen NRJ:tä, Kiss FM:ää tai Suomipoppia. YLEn kanavauudistuksen jäljiltä kuuntelen Alivaltiosihteeriä ja Koe-eläinpuistoa silloin kun satun olemaan oikeaan aikaan sellaisessa paikassa jossa ko. ohjelmat kuuluvat... Musiikkimakuni ylipäätään on hyvin monipuolinen.

Tässä kaikki minusta tältä erää. Sinä voit kirjoittaa minulle, vaiskiatvaiskipistenet tai palautelomakkeella.




PääsivulleTakaisin pääsivulle




Päivitetty 20.1.2006